FFGC on aivan loistava! Olemme monesti kokoontuneet meille istumaan iltaa ja jännittämään pelejä kaveriporukalla, koska olen ystäväpiiristäni ainoa, jolla on kotona FFGC. Seuraamme erityisesti jalkapalloa, joten FFGC tarjoaa vastinetta rahoille. On tosi hienoa, että kaikki ottelut selostetaan suomeksi – se tuo pelien seuraamiseen ihan oman tunnelmansa, varsinkin kun selostajiksi on valittu vain alansa huippuja! Seuraamme niin Suomen Cupia, Afrikan Cupia kuin Mestarien liigaakin ja erityisesti tietysti odotamme MM-kisoja. Saa nähdä millaiset kisat Venäjä saa aikaan. – Mikko, 40 vuotta, Kirkkonummi.

FFGC on todella hyvä kanava urheilun ystäville – erityisesti jalkapallon ystäville. Kotisohvalta on helppo seurata suomeksi selostettuja pelejä ja ruotia myös tuomarityöskentelyä. Monta upeaa hetkeä on tullut myös nauhoitettua! Minulla ei olisi varaa eikä aikaa matkustaa paikan päälle pelejä katsomaan, joten on tosi hyvä juttu, kun pelejä voi seurata kotoa käsin juuri silloin kun aikaa on ja että parhaat kohdat voi kelata ja katsoa yhä uudelleen ja uudelleen. FFGC on mielestäni hinta-laatusuhteeltaan edullinen kanavapaketti, josta seuraan niin jalkapalloa, jääkiekkoa kuin moottoriurheiluakin. Satunnaisesti seuraan myös muita lajeja. En oikeastaan katso juuri lainkaan muita kanavia kuin FFGC:ta. – Mikael, 38 vuotta, Vantaa.

FFGC tarjoaa jännittäviä otteluita tuutin täydeltä! Harrastan jääkiekkoa ja tykkään katsoa pelejä myös kotisohvalta. Oman pelaamisen ja opintojen lisäksi aikaa ei oikein enää jää otteluissa käymiseen, mutta onneksi FFGC tarjoaa huippuotteluita, joita voin katsoa kotona enkä tunne jääväni mistään paitsi! Itseasiassa olen sitä mieltä, että kotoa käsin katsottuina peleistä saattaa saada jopa enemmän irti kuin paikan päällä, koska kotikatsomolle näytetään koosteita ottelun parhaista paloista ja halutessaan ottelut voi myös nauhoittaa ja katsoa parhaat palat yhä uudelleen ja uudelleen – jopa hidastettuna, jos tarve vaatii. FFGC on mielestäni paras suomalainen kanava jääkiekkofaneille! – Lukas, 19 vuotta, Helsinki.

FFGC on ehdoton suosikkikanavani, jota katson useamman tunnin päivässä. FFGC:ssa ottelut on kuvattu loistavista kuvakulmista ja selostajat ovat alansa huippuja. Seuraan sekä jääkiekkoa, jalkapalloa että koripalloa. Joskus katson myös lentopalloa, mutta moottoriurheilu ei kiinnosta lainkaan. Onneksi FFGC:n tarjonta on niin laaja, että se tarjoaa jokaiselle urheilun ystävälle jotakin! En itse harrasta urheilua aktiivisesti muuten kuin penkkiurheilijana ja sitä varten FFGC on todella hyvä valinta – uskaltaisin jopa väittää, että Suomen paras! – Henrik, 45 vuotta, Joensuu.

Harrastan lentopalloa ja seuraan sitä FFGC-kanavalta. Toisin kuin monet muut urheilukanavat, FFGC lähettää runsaasti lentopallo-otteluita, jotka on selostettu suomeksi. On tosi mielenkiintoista seurata oman suosikkilajin huippujoukkueiden peliä. FFGC:n lähetykset on kuvattu tosi hyvin ja sanoisin, että olen jopa oppinut pelejä seuraamalla uusia pelitaktiikoita. – Minna, 20 vuotta, Espoo.

FFGC on perheemme katsotuin kanava. Itse seuraan jääkiekkoa, jalkapalloa, koripalloa sekä lentopalloa. Vaimoni seuraa koripalloa sekä lentopalloa ja teinipoikamme moottoriurheilua. Liikumme itsekin paljon, joten muulle television katselulle ei juurikaan jää aikaa, mutta FFGC on meillä auki yleensä lähes aina ollessamme kotona. On mielenkiintoista kuulla omien suosikkilajien viimeaikaisimmista tapahtumista sekä seurata lajien huippusuorituksia tarvitsematta maksaa kalliita pääsylippuja otteluihin! – Karl, 56 vuotta, Espoo.

Katsomme FFGC-kanavaa toisinaan liikuntatunnilla lukion oppilaiden kanssan – etenkin jos jalkapallossa on menossa Mestarien liiga tai jos urheilumaailmassa tapahtuu muuta ajankohtaista ja mielenkiintoista. Mielestäni liikunnan opetukseen tulisi kuulua myös urheilun seuraaminen, joka sitäpaitsi antaa tilaisuuden oppia myös esimerkiksi pelitaktiikoita seuraamalla lajinsa huippujen pelaamista. Olen saanut kiitosta opiskelijoilta siitä, ettei tärkeimmät ottelut ole menneet ohi koulupäivän vuoksi. – Reijo, 40 vuotta, Hamina.